♥  10.03.2010 / Birdfishmen ja Kaaviblues kohtasivat 6.3. Kaavinlinnassa.

Keikalla oli hyvä tunnelma ja yleisö jorasi.

Tässä linkissä enemmän infoa:

http://www.kaaviblues.com/632010.html

♥  10.03.2010 / Videot -osioon lisätty Saarenvangit -elokuvatraileri.

Kyseessä on Markku Puustisen tv-elokuva vuodelta 2002.

Elokuvassa mukana meidän The Feel Is My Time -biisi.

Pääosissa nuorten lisäksi Vesa Vierikko.

♥  10.03.2010 / Kitaristimme Jari Tuomainen, joka soitti vuoden päivät kanssamme,

jatkaa toisten projektien parissa. Samoin Mika Ryhänen, joka soitti koskettimia

muutamilla keikoillamme. Hyvää jatkoa ukoille ja törmäillään.

Tällä hetkellä jatkamme yhdellä kitaralla, Anders Jansson saksofonissa.

Kolme hyvää keikkaa jo takana.

Otamme toisen kitaristin mukaan, jahka sopiva ja pätevä osuu kohdalle.

Tarjouksia otetaan vastaan.

♥  11.01.2010 / Losangelesilaisen LA Talk Radio:n musiikkitoimittaja Troy Spiropoulos

valitsi biisimme Amazing Amazon And Me:n vuoden 2009 yhdentoista parhaan biisin joukkoon,

satojen soitettujen biisien joukosta.

http://www.latalkradio.com/Troy.php

♥  29.11.2009 / Kaksi live-biisiä lisätty MySpaceen Kuopion Henkan keikalta, viime syyskuulta.

Ikävä kyllä koskettimet ja stemmalaulut eivät olleet kuvioissa vielä tuolloin.

Nythän laulut pärähtää jo kolmiäänisesti.

http://www.myspace.com/birdfishmen

´

♥  02.11.2009 / Hiding And Lying soitossa ja arviossa Radio Noise:ssa.

Biisi sai 10 pistettä 15:sta. Kuuntele show täältä: 

http://www.noise.fi/radio/soitin/index.php?id=4140

♥  02.11.2009 / Viimeisen ep:n biisit soitossa jälleen

LA Talk Radio:n Troy´s Room:issa & Dj Sean:in Punkpunkgoose -radio show:ssa.

Kiitoksia.

♥  12.10.2009 / Hiding And Lying -EP soitossa amerikkalaisessa

WRYR, Community Radio:ssa, Churchton, Maryland:issä.

http://www.wryr.org/

♥  12.10.2009 / Hiding And Lying soitossa amerikkalaisessa WGMU:ssa,

George Mason University´s Radio:ssa, Fairfax, Virginiassa.

http://wgmuradio.com/

♥  12.10.2009 / Kiitos, Pialle ja kumppaneille hauskoista bileistä lauantaina.

Mukava oli soittaa bailaavalle ja joraavalle yleisölle.

♥  07.10.2009 / Birdfishmen "keikkajuttu" Helsinki Alive -lehdessä:

http://www.helsinkialive.net/10-2009.pdf

♥  07.10.2009 / Hiding And Lying walesiläisen Dean Jamesin radio-show:ssa.

Fresh Unsigned show 9:

http://www.freshunsigned.co.uk/

♥  07.10.2009 / Hiding And Lying -ep:n arvostelu Noise.fi:ssä:

http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=10832#

Birdfishmen on vuosituhannen vaihteessa stadissa perustettu nelihenkinen rock-kopla.

Yhtyeen nimeä myötäilevä promo tarjoaa kolmen kappaleen verran leppoisaa

ja hyväntuulista perusrokkia.

Saatekirjeessä mainittua vaihtoehtoisuutta en voi millään allekirjoittaa.

Alternative on muutenkin aivan liian käytetty laatusana nykyisin.

Hiding and Lying -kappale jää vääjäämättömästi soimaan päähän ja sehän on selvän hitin merkki!

Itselleni kolahti eniten Prayer-kappale ja sen maukkaat bassolinjat.

Kolmas raita Amazing Amazon and Me tiputtaa hivenen tempoa,

mutta samalla letkeällä rock-poljennolla jatketaan.

Eniten tällä promolla häiritsee, että kaikki kolme raitaa toistavat melkolailla samaa kaavaa ja

kertosäkeiden melodiat ovat häiritsevän samanlaisia.

Yhtyeen soitto kulkee mukavasti rullaten, eikä tarjoa yllätyksiä puoleen tai toiseen.

Oma makuni kaipaisi bändin musaan hieman lisää särmää,

mutta tällaiselle rokille löytyy varmasti ystäviä.

Saatekirjeessä mainittuja keikkavierailijoita olisi mielellään kuullut myös promolla.

Haitari, saksofoni tai viulut olisivat varmasti nostaneet bändin kiinnostusta entisestään.

Birdfishmen menee "tsekkaa tulevaisuudessa uudestaan" -listalleni.

Jarkko Veijalainen

♥  07.10.2009 / LA Talk Radion Troy Spiropoulos soitti jälleen biisimme ohjelmassaan.

Kuuntele täältä terveiset Los Angelesista:

http://www.latalkradio.com/Players/Troy-091509.shtml

♥  12.09.2009 / Hiding And Lying -ep:n arvostelu Desibeli.net:issä:

http://desibeli.net/juttu/1870

"Birdfishmenin nimi ja tämän kolmibiisisen kansi vihjailevat kyseessä olevan

 jonkin sortin astraalitasoja luotaavasta yhtyeestä.

Totuus on kuitenkin maanläheisempi, ja tämä juureva rockia soittava nelikko asettuu kivasti

 jonkin Jolly Jumpersin ja Barefoot Brothersin edustamaan kotimaiseen rockperinteeseen.

Ilahduttavaa on, että kolmesta biisistä yksikään ei ole huono.

Tarttuva nimibiisi johdattelee yhtyeen maailmaan,

joka on toisaalta lähinnä menneisyydestä ammentava,

mutta samanaikaisesti yllättävän raikkaan tuntuinen.

Nimibiisi on levyn paras esitys, ja jo kolmesta biisistä tuntuu syntyvän looginen kokonaisuus,

jossa esitetään eri näkökulmia samaan tunteikkaaseen mutta rehelliseen perinteeseen,

johon tämänkin yhtyeen kitaransoiton taustalla vaikuttava Neil Young luottaa."

Jani Ekblom

♥  12.09.2009 / Birdfishmen -lehtijuttu Viikko-Savossa:

http://www.viikkosavo.fi/pdf//200955/11VISA0237P0.pdf

Savon rundin pohjalta jutut myös Iisalmen Sanomissa ja Savon Sanomissa jne.

♥  12.09.2009 / Bändimme jäsenet Tero Tolvanen ja Tommi Moilanen YLE:n Radio Savon

haastattelussa 4.9. Hiding And Lying eetterissä ja mukavaa jutustelua vartin verran.

Kiitos radion ystävälliselle henkilökunnalle ja erityisesti toimittaja Anna Kumpulaiselle.

♥  12.09.2009 / LA Talk Radion musiikkitoimittaja Troy Spiropoulos pyöräytti ohjelmassaan

biisimme Amazing Amazon And Me. Hänelle tulee bändistämme mieleen D-A-D.

Kuuntele ohjelman "podcast" täältä:

http://www.latalkradio.com/Players/Troy-090809.shtml

(Kommentit bändistämme, meistä seuraavan artistin biisin jälkeen.)

♥  12.09.2009 / Hiding And Lying soitossa Ison Live Radio:ssa.

http://www.isonliveradio.com/playlists/lookup.php

http://www.isonliveradio.com/

♥  12.09.2009 / Meidän biisi All I Got löytyy myös Spotify:sta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Spotify

♥  14.08.2009 / Amazing Amazon And Me losangelesilaisessa LA Talk Radio:ssa

tiistaina 8.9. klo 5:00PM (PST). Aikaero on miinus 10 tuntia, joten ohjelma on helpoiten

kuunneltavissa "podcast:inä" myöhemmin täältä:

http://www.latalkradio.com/Troy.php

♥  11.08.2009 / Hiding And Lying soitossa newyorkilaisessa Radio Freakout:issa:

http://www.live365.com/stations/kaufmana

♥  04.08.09 / Meidän biisimme Prayer, soi YLEX:llä 28.7.

 1. klo 20:05 Empire Of The Sun<http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=895>- We
   Are The People <
http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=895&song=1622>
   2. klo 20:30 Pmmp <
http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=144> -
Lautturi<
http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=144&song=1571>
   3. klo 20:36 Birdfishmen <
http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=1127> -
   Prayer <
http://ylex.yle.fi/musiikki/haku?band=1127&song=2055>

Toivokaa lisää radiosoittoa täältä, kiitos:

http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/x-ryhma/x-ryhman-perjantaitoiveboxi

Ja näihin voi jättää kommenttia, kiitos:

http://ylex.yle.fi/kayttajat/tommimoilane/birdfishmen-prayer

http://ylex.yle.fi/node/24414

♥  04.08.09 / Mika Ryhänen on yhtyeemme uusin, viides jäsen.

Hän soittaa kanssamme perkussioita ja koskettimia, sekä laulaa taustoja.

Kaksi keikkaa on jo takana, Kallio Kukkii ja Liberte.

Hänet voi bongata monesta bändistä mm. rummunlyöjän ominaisuudessa,

mutten ala tähän laittamaan listaa kaikista hänen tekemisistään,

joten "googlausta", jos haluatte tietää hänestä lisää.

Tervetuloa Bödäri -jengiin, Mika.

Tommi & Co.

♥  04.08.09 / Yli 25000 kävijää meidän MySpace -sivuilla. Hienoa.

http://www.myspace.com/birdfishmen

♥  04.08.09 / Leila Christin Baumgardt lisäsi bändimme Metal From Finland -sivuille:

http://www.metalfromfinland.com/Birdfishmen

Kiitos, Leila.

Birdfishmen löytyy myös Reverbnation:ista:

http://www.reverbnation.com/birdfishmen

Ja jos kuulut FACEBOOK:iin, liity Birdfishmen -ryhmään!

Ihana "Mendocinon Riikka" oli myös tehnyt meille yhteisön ihq:n IRC-Galleriaan:

http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=3041195

Kiitos siitä Riikalle.

♥  04.08.09 / Matchbox Radio 24:n DJ:t Dale O ja Trevor J soittavat

Tour De Force 2 -kokoelmaa ja jutustelevat leppoisasti levyn artisteista ja biiseistä.

Kuuntele kommentit meidän biisistä täältä:

http://www.matchboxrecordings.co.uk/radio/archive.htm

♥  03.06.09 / Meidän biisi Hiding And Lying löytyy myös Spotify:sta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Spotify

♥  24.05.09 / Birdfishmen / Kallio Kukkii -festivaali / 16.5.2009 / All I Got -video YouTube:ssa.

 ♥  19.05.09 / Birdfishmen / Kallio Kukkii 2009 -festivaali / Tour De Force 2 -kokoelman tiedote

Sue -lehden uutisissa:

http://www.sue.fi/uutiset/birdfishmen-indie-kokoelmalle

ja Lime24:ssä:

http://www.lime24.fi/uutinen.asp?cat=Musiikki&id=15389

♥  19.05.09 / Birdfishmen -juliste Helsinki Alive -lehden Noster Poster 2009 -kilpailussa.

Klikkaa "Julistegalleria":

http://www.helsinkialive.net/nosterposter.htm

 ♥  19.05.09 / Birdfishmen / Hiding And Lying -esittely Matchbox Recordings:in kotisivuilla:

http://www.matchboxrecordings.co.uk/artists/tourdeforce2.htm

♥  08.04.09 / Biisimme "Hiding And Lying" julkaistaan maailmanlaajuisesti

Matchbox Recordings Ltd:n tulevalla kokoelmalevyllä "Tour De Force 2".

Levy-yhtiö oli tyytyväinen aiempaan yhteistyöhömme ja

pitää bändimme musiikista, joten he pyysivät meidät jälleen mukaan.

Levyn julkaisupäivä on 20.4.2009.

"Tour De Force 2" on saatavilla "fyysisesti" mm.

Matchbox Recordings:ista, Amazon:ista ja

Super D:stä, maailmanlaajuiselta musiikin tukkukauppiaalta,

joka myy viikoittain levyjä yli tuhannelle kolmellesadalle jälleenmyyjälle.

Levyn pääasiallisena digitaalisena jakelijana toimii Universal Music,

muina jakelijoina toimii mm.

ITunes, HMV Digital, Tesco, 7 Digital, CD Baby USA ja

kaikki heidän digitaaliset jakelukumppaninsa.

******

Tällä hetkellä "Tour De Force 2" on saatavilla täältä:

UNIVERSAL MUSIC (FRANCE):

http://www.universalmusic.fr/artiste/various--artists/album/00884502042276=tour-de-force-2/

SORRISI MUSIC SHOP (ITALIA):

http://www.sorrisimusicshop.com/selezione.php?oid=010088450204227600000

BAIXAHITS (BRASILIA):

http://baixahits.virgula.uol.com.br/index.asp?secao_link=album&id_album=102210&id_artista=11540

DADA (ITALIA):

http://www.dada.it/album/605935/Various-Artists-Tour-De-Force-2/

IMUSIC (ITALIA):

http://imusic.libero.it/compilation.php?icom_id=206177

******

Lisää informaatiota julkaisusta mahdollisimman pian.

♥  08.04.09 / "Hiding And Lying" ja "All I Got" Matchbox Radio 24:n soittolistalla.

Biisit soivat useamman kerran päivässä, kuten näihin kuvioihin kuuluu.

Äänestä myös biisejä Matchbox Recordings 24 -radion soittolistalla kipuamaan kärkeen.

Tällä hetkellä "All I Got" on sijalla 15 ja "Hiding And Lying" sijalla 56.

Klikkaa seuraavasta linkistä itsesi radion kotisivuille, klikkaa Vote for your favourite song(s) -nappia,

selaa alaspäin, kunnes löydät bändimme nimen ja biisit. Sitten vaan "pallot paikoilleen" ja VOTE.

KIITOS etukäteen.

http://www.matchboxrecordings.co.uk/radio/chart.htm

♥  08.04.09 / Äänestä orkesteriamme Nosturiin keikalle:

http://www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle/bandilista/bandisivu?bid=12731030

♥  08.04.09 / Biisimme "All I Got" oli loppuvuodesta 2008,

Fresh Unsigned show 5:n soittolistalla.

http://www.freshunsigned.co.uk/

♥  26.01.09 / Kitaristit vaihtuvat kuin Spinal Tap:in rumpalit. Uusi kitaristimme on Jari Tuomainen.

Jari soittaa useassa orkesterissa mm. Mieskoneessa.

Ensimmäinen keikka on jo takana. Bar Mendocinossa oli hieno meininki.

Seuraava keikka onkin samoilla kulmilla eli 27.2. Boothill.

Aloitus jo klo 21:30, joten tervetuloa kaikki!

P.s. Kolme uutta biisiä musiikkisoittimessa.

Jussi Heikkinen soittaa toista kitaraa kyseisissä biiseissä.

♥  30.09.08 / Soitamme ainakin tulevat neljä keikkaa Jussi Heikkinen kitarassa. Hienoa.

Jari Mononen keskittyy mm. Slowhead -bändiinsä:

http://www.myspace.com/slowheadmusic

♥  24.09.08 / Birdfishmen ohjelmatoimisto Stage Music Artistit Oy:n talliin.

http://www.stagemusic.fi/bandit/birdfishmen.htm

 

♥  01.06.08 / Birdfishmen kuvan kera mainittu hienossa, Helsinki Alive -magazinessa,

System Rock -klubin avajaisjutussa: http://www.helsinkialive.net/7-2008.pdf

Tervetuloa kaikki paikalle!

♥  29.06.08 / Studio siirtynee syyskuun tietämille. Katellaan vielä biisit kuntoon.

♥  17.05.08 /  Jees. Ensimmäinen keikka uuden kitaristin Jarin kanssa takana, joka meni hienosti .

Tosin yleisökato oli valtaisa. Suomen wappu ja lätkämatsi lyö soittajan sielun 6-0, vaikka

bassotaiteilija olikin eri mieltä.

Orkesteri nykyisessä kokoonpanossa on kuitenkin "sisäänajettu" ja tuntuu toimivan jo .

Treenataan parin viikon päästä olevaan demostudio -sessioon ja tarkoitus olisi

äänittää kolme uutta biisiä, jos ainainen kiire antaa periksi.

Vapaita biisejä ei sinänsä kiiruusti soiteta, mutta bändi tuntuu olevan iskussa,

joten homma on paketissa.

Tehdään se ensimmäinen levy heti, kun on siihen mahdollisuus.

Kesäkuun toisella viikolla pitäisi täällä soida jo uudet kipaleet,

joten vipinää vinttiin ja hyvää kevättä.

Tommi / Bfm.

P.s. Tuolta iltauniin viisastenkerhoa:

http://areena.yle.fi/hae?keyword=luontoilta

♥  22.03.08 / "Sounds interesting....I like the music a lot!"

Näin kommentoi Birdfishmen:in musiikkia

Kalle Gustafsson Jerneholm, The Soundtrack Of Our Lives:in basisti ja

Svenska Grammofon Studion äänittäjä, tuottaja jne.

Kiitos Kallelle kauniista sanoista.

♥  22.03.08 / Orkesterissamme on uusi kitaristi Jari Mononen,

jonka kanssa treenaamme keikkasettiä kuntoon + uusia biisejä,

joista pari, kolme, on tarkoitus äänittää studiossa kesäkuun alussa.

Joten homma jatkuu. Jarin omaa soolotuotantoa löytyy täältä:

 http://www.myspace.com/jarimononen

Jussi jatkaa soittamista Kaitsu Kääriäisen ja kumppaneiden kanssa ainakin.

Hänet voi bongata satunnaisesti myös Maya Paakkarin keikoilta.

Luultavasti teemme Jussin kanssa vielä jatkossa yhteistyötä jossakin muodossa,

mutta aika näyttää. Kiitokset Jussille seitsemästä yhteisestä sottovuodesta.

Oli hedelmällistä ja värikästä aikaa.

♥  16.01.08 / "All I Got"  Ison Live Radio / ZFM Countrywide:n soittolistalla.

Tähän päivään mennessä 21 soittoa.

http://www.isonliveradio.com

http://www.zfmcountry.com

♥  14.11.07 / Stay In The Box -kokoelman "arvostelu" englantilaisessa,

pääasiassa netissä ilmestyvässä, tohellwith.co.uk -musiikkilehdessä. Birdfishmen mainitaan myös.

http://www.tohellwith.co.uk/html/section_menu.php?section=1

♥  12.11.07 / All I Got oli Stay In The Box -kokoelman ladatuin biisi 17.10.2007,

yhdessä maailman suurimmista "indienettimusiikkikaupoista", Audio Lunchbox:ssa.

Kyseinen biisi on seikkaillut "kymmenen sakissa" useasti.

 Täältä löydät päivittäin vaihtuvan Top10 -listan:

http://www.audiolunchbox.com/album?a=144969

LADATUIMMAT ARTISTIT TOP 10 (17.10.2007):

1: Stay in the Box - Birdfishmen - All I Got

2: Stay in the Box - Their Hearts were full of Spring - A Question of trust

3: Stay in the Box - Norine Braun - Be Brave Do It Right

4: Stay in the Box - The Orange Strips - Madras (Come Again)

5: Stay in the Box - EB11 - She

6: Stay in the Box - Arising - Cold

7: Stay in the Box - The Sound On The Station - Same Old Tart

8: Stay in the Box - Hotel De Ville - Millenia

9: Stay in the Box - Aquavenus - Dance with me

10: Stay in the Box - Janice Doll - London Please

♥  12.11.07 / All I Got, Matchbox Radio 24 -show:ssa.

DJ:t Dale O ja Trevor J, soittavat yhdessä "julkkisvieraan", Rebecca Reynolds:n

(Ejector Seats -yhtyeen laulaja) kanssa Stay In the Box Vol1 -kokoelmalevyä ja

juttelevat muutamista levyllä olevista bändeistä ja biiseistä.

Meidän biisi soi ohjelmassa neljäntenä, joten kuuntele kommentit täältä:

http://www.matchboxrecordings.co.uk/radio/archive.htm

♥  12.11.07 / Tellin´ The Truth -biisimme soi Saksan suurimmassa country/roots-

internet-radiossa, Countrymusic24:ssä:

http://www.countrymusic24.com/

Ja bändiämme kannattaa toivoa tietty uudestaan vaikka tästä osoitteesta:

CSR-BERLIN@t-online.de

www.myspace.com/countrymusic24com

♥  12.11.07 / All I Got & Stay In The Box -soittoäänet täältä:

(Seuraa sivun alareunan ohjeita)

http://www.matchboxrecordings.co.uk/sitb_real.htm

 

♥  12.11.07 / All I Got, Walesin, Radio Tircoedin, Fresh New Music -ohjelmassa.

Paikallinen indierock-toimittaja Dean James nappasi biisin SITB-kokoelmalta.

Voit kuunnella kyseisen radio-ohjelman täältä:

http://deanjamesfreshnewmusic.podomatic.com/day/2007-10-28T

Ja bändiämme kannattaa toivoa tietty uudestaan tästä osoitteesta:

deanjamesfreshnewmusic@podomatic.com

http://www.radiotircoed.com/

♥  12.11.07 / Stay in the box -kokoelma + meidän All I Got -biisi ostettavissa näistä linkeistä:

Amazon.co.uk:

http://www.amazon.co.uk/Stay-Box-Various-Artists/dp/B000UA80CA/ref=sr_1_1/203-5288799

-8454312?ie=UTF8&s=music&qid=1185406761&sr=8-1

 CD Baby:

 http://cdbaby.com/cd/stayinthebox

 Matchbox Shop:

http://cnb-host2.clickandbuild.com/cnb/shop/matchbox?op=catalogue-products-

null&prodCategoryID=73

 ITunes:

 http://phobos.apple.com/WebObjects/MZStore.woa/wa/viewAlbum?

i=261121754&id=261120109&s=143444

 Napster:

http://free.napster.com/view/album/index.html?id=12561779

 Buy.com:

 http://www.buy.com/prod/Stay-in-the-Box/q/loc/18250/205084288.html

 Payplay.fm:

http://payplay.fm/stayinthebox

 Tradebit:

 http://www.tradebit.com/filedetail.php/2023297

 Ruckus:

http://www.ruckus.com/ruckus/music/album.do?from=search&albumId=1389667

 Audio Lunchbox:

http://www.audiolunchbox.com/album?a=144969

 Y! Music Japan (ITunes):

http://download.music.yahoo.co.jp/shop/ic/11/4035426-261120109

 Ostettavissa myös täältä:

 Music Is Here, Inprodicon, Groupie Tunes, Verizon, Muze, rVibe, Rhapsody, Liquid Digital Media...  

♥  12.11.07 / Dave Chislett, toimittaja ja P.R.-guru, kertoo mielipiteensä biisistämme All I Got,

sekä Stay In The Box -kokoelmasta ylipäätään:

http://cdbaby.com/cd/stayinthebox

http://www.matchboxrecordings.co.uk/artists/stayinthebox.htm

 "Birdfishmen - All I Got

This alternative rock band comes from Finland.

Formed in Helsinki in 2000, the four members have been working and hanging together

for the last fifteen years.

Their trademark smooth, powerful sound was developed out of a shared love of music

and all things Finnish.

All I got is almost a ballade, almost an anthem, and as a result is a highly emotive, powerful rack,

that uplifts and saddens all at once.

An interesting mix of eclectic modern music that stays with you."

♥  30.06.07 / Englantilainen Matchbox Recordings Ltd. julkaisee 30.7.2007

kahden cd:n kokoelma-albumin,

joka sisältää heidän valitsemien artistien ja orkestereiden biisejä, ympäri maailman.

Kokoelma on nimeltään Stay-in-the-box vol. 1.

Kyseessä on maailmanlaajuinen julkaisu, jota on saatavissa kaikissa suurimmissa online-kaupoissa,

kuten: Amazon, CDBaby, Apple ITunes USA, Super D/Phantom, Best Buy.com...

Ensimmäistä kertaa levy-yhtiön toivomuksesta on mukana myös suomalaisen bändin

eli yhtyeemme biisi, All I Got.

Matchbox Recordings:n aikaisemmalla kokoelmalevyllä oli mukana mm. The Answer,

joka on toisella visiitillään suomessa tämän kesän Ruisrockissa.

Matchbox Recordings julkaisee syyskuussa 2007,

legendaarisen The Happy Monkeys:n perustajan Paul Ryderin uuden orkesterin, Big Arm:n levyn.

Aiheista enemmän linkeissä:

http://www.matchboxrecordings.co.uk/artists/future.htm

http://www.matchboxrecordings.co.uk/

ÄÄNESTÄ myös biisiämme Matchbox Recordings 24 -radion soittolistalla kipuamaan kärkeen.

Klikkaa seuraavasta linkistä itsesi radion kotisivuille, klikkaa Vote for your favourite song(s)- nappia,

selaa alaspäin, kunnes löydät bändimme nimen ja biisin. Sitten vaan: VOTE.

KIITOS etukäteen.

Tällä hetkellä All I Got soi kyseisessä radiossa viisi kertaa päivässä.

http://www.matchboxrecordings.co.uk/radio/chart.htm

♥  16.2.07 / Yö. Hieno kuunnella Chris Whitleytä, jolle on muistokonsertti 3.3. Ameriikan aavikoilla.

Iisalamessa, Iden-planeetalla, on samana päivänä toisen Birdfishmen-orkesterin perustajan,

Jake "PapaJay" Jääskeläisen ja kumppaneiden 40-vuotis soittokinkerit.

Sinne koittaa mennä myös allekirjoittanut, "vanhojen" ilman lainausmerkkejä,

soittokavereiden kanssa. Heh.

Soitimma loppuvuodesta Bar Mendocinon keikan fonisti jne-ukon, Anders Janssonin kanssa.

Hänhän soitti aikoinaan myös demobiiseissä: Walkabout ja I hope It´s U. Kova ukko on.

Sittenhän sitä sankaroitiin Henry´s Pubissa, Kuopiossa.

Kerrankin ystävämme nauttivat takahuoneemme tarjoilun antimista

(toim.huom. Tax Free ja Emsii Tarot, Jalven Veljien "lappilevyä" kai väänsivät),

joista me niin monet kerrat olemme heidän keikallaan pitäneet huolta .

Paljon ei ollut jengiä keikalla, mutta Bodarit ojennuksessa, ei kuritusta, ei ruusuja.

Seuraavana päivänä olimme Varkauden tasangoilla.

Uusi Next Step oli mieluisa yllätys avarine tiloineen ja immeispaljouksineen.

Vapaahattu-diplomin saikin Andersin sijaan keikalla Jere Venäläinen,

joka nykyään tunnetaankin BFM:n rytmiryhmän Syksy-orkesterissa,

jolta on juuri tullut uuden uutukainen Psykohauva-ep.

Jere soitti myös aikoinaan komiasti meittin demobiiseillä, joissa aiemmin mainittu Anderskin.

Juu juu. Oltiin viime lauantaina öken Bar Mendocinossa.

Talo mukavasti täynnä, eikä ajettu pois vaikka kuinka yritettiin. Elikkäs kai sitä homma toimi.

Seuraava sovittu keikka onkin Pub Petessä maaliskuun lopussa, joka voi olla positiivinen huttu.

Siellä alkaa "kevätklubimenojameisinki" ja

eipä siitä kapakasta ole tarvinnut ikinä huonoin mielin lähteä,

joten tervetuloa kannustamaan ravintoloiden elävän musiikin tarjontaa.

Saadaan kattokaas orkestereillekin liksat kohilleen, kun on katsojia.

Ettei tarvii Remulle soittaa. No joo...

Elikkäs Syksyn poijjaat pakertaa ja Jussi tekee keikkaa duona Kaitsun kanssa.

Olen tässä vihdoin viimein varailemassa "agenttina" studioaikaa Bodareille tuohon

muutaman kuukauden päähän.

Tutkaillaan uusia kappaleita ja bändisoundia.

Loppu, nährään. Tommi.

♥  06.09.06 / Suuret kiitokset Hra Tuomo Hokalle, joka jaksoi tehdä "pistokeikan" Heinävedeltä asti

 Helsingin On the rocksissa, viime keskiviikkona. Hän soitti koskettimia kanssamme, jatkaakseen

 seuraavana päivänä muun ryhmän keikalle Joensuuhun. Yhden illan treeneillä, suoraan keikalle ja

 neljätoista biisiä. Siitä voi ottaa oppia. No, lystiä oli ja emmeköhän toistekin soitella kimpassa.

♥  Kesä - 06 / Lomailua ja lasten tekoa.

♥  03.06.06 / Teboil tuli takasi.

♥  19.04.06 / Bfm – profiili löytyy nyt myös MySpace.com:ista.

http://www.myspace.com/birdfishmen

♥ Maaliskuu 06 / Birdfishmen – orkesterikokoonpanon toinen perustajajäsen,

hyvä ystävämme ja rumpalimme,

Tero "Don Kolvi" Tolvanen, otti ja uiskenteli kalamaljasta toiseen koukkuun.

"Loppuorkesteri", ihmetyksestä selvittyä, kiittää ja kumartaa häntä hienosta työstä.

Asiahan ei ole kuitenkaan niin dramaattinen, toivottavasti.

Yhteistyömme jatkuu joskus, jossain toisissa merkeissä.

Tero harjoittaa tahdin lyömistä edelleen Syksyssä,

jossa uljas bassontaitajamme, jatkaa hänen kanssaan ryhmätyöskentelyä ja –saunomista.

Heh. Jep. Ei hätiä mitiä. Uuden "rumpuneuvoksen" kanssa aloitetaan huhtikuun alussa työt

ja hommalle uutta suuntaa!

Sen verran voin rumpalista paljastaa, että tuttu ukko on,

ja "allekirjoittanut" on soittanut hänen kanssaan aiemmin

lähes vuosikymmenen, nuorna ja kauniina. Njaa, seuraavat päivitykset, kun setti on läjässä.

Hyvää alkavaa kevättä. Sii ja.

♥  21.01.06 / Bändi aloittaa "ahkeran" treenaamisen uudella treenikämpällä ja valmistelee uusia

biisejä. Tarkoitus on myös treenailla jonkinmoista cover-settiä biiseistä, joita ei ihan joka kylän

orkesterit vetele(hdi). Promoilu aloitetaan ensi kuussa, jos vaikka saisimme muutaman biisin

radiosoittoon.

♥  21.01.06 / Bfm - suomenkieliset uutiset avattu !  Tämä sivu tulee toimimaan myös jonkinlaisena

päiväkirjana, kun ja jos jotain erityistä sattuu tapahtumaan kyseiselle orkesterille siviilielämän

ulkopuolella... Ai nii, Music - sivulta löytyy 2005 äänitettyjä biisejä, jos et ole ehtinyt Mikseri.netistä

niitä vielä kuuntelemaan.